LähiTapiola Areenan jää sädehti kattovaloissa, kun lokakuisena sunnuntaina saavuin kaukalon reunalle. Diamonds on Ice – seurakilpailu toi jäälle luistelijoita eri puolilta Suomea. Olin kuvannut ennen kilpailua Jyväskylän Taitoluisteluseuran luistelijoita valkoista taustaa vasten ja tunnistin nyt tuttuja kasvoja jäältä. Luistelijat olivat jääneet mieleen, sillä he eivät koskaan vain “asettuneet” kuvaan, vaan elivät itseään kuvissa koko kehollaan. Sama eleiden rohkeus näkyi nyt jäällä – liikkeen ja musiikin mukana. Jokainen ele ja katse oli osa valon ja liikkeen yhteistyötä, jota sain nyt seurata lähietäisyydeltä. Terien musiikkiin sulautuvia ääniä ja pienten yksityiskohtien tarkkuutta hallituissa liikkeissä en television välityksellä ollut koskaan kunnolla tavoittanut.

Jää elää
Tapahtumassa oli mukana monenikäisiä luistelijoita – minorit, noviisit, juniorit ja aikuiset. Kukin tulkitsi omalla tasollaan, mutta suurella omistautumisella. Erityisesti aikuisjoukkueiden nopeus ja liikkeen energia tekivät vaikutuksen. Kaikista luistelijoista huokui käsinkosketeltava yhteys hetkeen, esiintymisen ilo ja valmius olla jäällä ja kameran edessä. Esitykset imaisivat mukaansa.
Luistelijoiden katse pysyi kirkkaana läpi esitysten. Hymy kantoi vielä niiden ulkopuolellakin. Olosuhteet haastoivat valokuvaajaa, mutta esiintyjien energia loi siihen täydellisen vastapainon. Kuviin tallentui läsnäoloa, valoa ja rytmiä. Sama tunne, jonka tunsin jo kuvatessani luistelijoita valkoisen taustan edessä, vahvistui nyt jäällä.



Jää haastaa kuvaajan
Sain olla osa hetkeä, jossa taito ja tunne kohtasivat. Diamonds on Ice toi jäälle liikkeen ja valon kokonaisuuden. Syntyi keveyden tuntu, joka kantoi pitkään esitysten jälkeenkin. Kun kuvat lopulta aukesivat näytölle, hengitin syvään. Niistä heijastui se, mitä tunsin tapahtumassa: liikettä, iloa ja rohkeutta. Tunsin tyyneyttä, joka syntyy onnistumisesta. Jää heijasteli asujen sävyjä ja liikkeen rytmejä – ja heijastelee jatkossakin. Kuvaajana tällainen tapahtuma on aina tasapainoa tekniikan ja tunteen välillä. Valot vaihtelevat, jää elää esiintyjien alla ja heijastuksissaan. Hetket ovat ohikiitäviä. Luistelijat osaavat kertoa tarinan koko kehollaan. Minun tehtäväni on tulkita se valon ja tilan kautta ja säilyttää hetkiä kuvina. Luistelun liike kantaa katsojaa mukanaan ja pysäyttää.


Kilpailun järjestäneen Jyväskylän taitoluisteluseuran löydät seuran kotisivuilta ja somesta:
https://www.facebook.com/jyvaskylantaitoluisteluseura
Luistelun iloa ja terän heijastuksia voi kokea myös ensi vuonna!